Elämys

KULTTUURIMEDIA

Hämeen Festarit - musiikit - teatterit - tapahtumat - elokuvat - arvostelut - keikat - taiteet - residenssit - museot avaa sanoiksi Kulttuurimedia!

Avoimet Maatilat Uutiskirje >>

Avoimet Maatilat 13.7. klo 11-16

Tee kesäkierros maatiloille ja nautiskele herkkuja matkan varrella.

Alla ajo-ohjeet Tuulos-Lammi tiloille.

Kutsu

Vuoden 2024

ratsastusluokka- ja WHP-kisoihin

Connemaraponien rotunäyttely ja rotuponeille avoimet ratsastus- ja Working Hunter Pony -luokat 7.-8. syyskuuta 2024 Setälä-Eerolan tilalla Tuuloksessa.

Tuulos-Lammi Uutiset

350 vuotta velvoittaa - Matkailuyrittäjiksi vahingossa

Kävin tutustumassa vuosisatoja vanhaan tilaan, jonka toiminta on varmuudella alkanut 1669, eli se on jo kunnioitettavat 350-vuotias! Tästä voimme päätellä, että Tuuloksessa on todella hyvä elää! Nykyinen isäntä Jari Eerola on toiminut vuodesta 2000 lähtien, joten melkein neljännesvuosisata hänelläkin jo vierähtänyt. Tilalla toisena touhukkaana apuna toimii ulkopuolella töissä käyvä vaimo Elisa Uusi-Heikkilä. KUVASSA Juuli -hevonen, Jari Eerola ja Elisa Uusi-Heikkilä.

Tilalla kasvatetaan sonneja, joita onkin huimat 180 kappaletta. Lisäksi tilalla asustelee koiravanhus ja hänen vilkas koirakaveri, kolme lehmää, pari ponia ja hevonen. Ehkä, ainakin meidän toiveiden mukaan, vielä tulevaisuudessa kotieläinpihan verran kavereita.

Tila onkin jopa kansainvälisesti kuuluisa, koska he ovat edelläkävijöitä uudistuvassa, tai toiselta nimeltään hiilineutraalissa viljelyssä. Uudistuva viljely lähtee ajattelusta, jonka täytyy olla kaiken toiminnan taustalla. Se koostuu kolmesta tekijästä: hyvinvoivista  eläimistä, hyvinvoivasta luonnosta ja hyvinvoivista ihmisistä. Näiden kesken tila sitten tasapainoilee, tinkien välillä tilallisistaan.

Tila tuottaa itse omilla pelloillaan rehut ja lanta hyödynnetään kokonaisuudessaan tilalla. Toiminta tähtää myös siihen, että hiiltä sidotaan viljeltävään maahan enemmän, kuin tila tuottaa. Samalla maaperä paranee, multavuus lisääntyy, tarvitsee käyttää vähemmän kemiallisia panoksia ja voidaan panostaa luonnon  monimuotoistamiseen.

Yksi esimerkki tästä on Tuuloslaisia ja muita turisteja ilahduttaneet kukkapellot.  Hautausmaan vieressä (Kirkolla) olleen kukkapellon vapaaehtoisuuteen perustuva tuotto lahjoitettiin Tuuloksen vähävaraisille lapsiperheille. Apua näistä kukkakedoista sai myös monet hyönteiset, joiden tämänkaltainen

elinympäristö on käynyt vähiin.

Palkittu ilmastoystävällinen maatila

Tila onkin saanut tunnustusta saadessaan MTK:n ilmastoahdistuksesta ilmastomahdollisuuksiin palkinnon. Tilan hiilijalanjälki on laskettu jo vuonna 2019, ensimmäisenä Atrian tiloista. Nykyään on jo siten asiat paremmin, laskentaa toteutetaan kaikilla tuotanto tiloilla.

Henkilöresurssit suunnitellaan siten, että myös tilan ihmiset voivat hyvin jaksaakseen pitää hyvää huolta eläimistä ja luonnosta. Apuna tilalla työskentelee kesäisin opiskelijoita suomesta ja itävallasta. Heille tämä lämmin pariskunta toimii myös tukena aikuisuuteen kasvamisessa. Tärkeää työtä suurella sydämellä on myös ollut tukilapsiperheenä toimiminen.

Ilmastoystävällinen vodka

Yksi isännän saavutuksista on saada nimensä Koskenkorvapullon kylkeen. Tilalla tuotetaan ainekset ilmastoystävälliseen vodkaan, kun Anora Group oyj:n Koskenkorva Vodka Climate Action tuotteessa käytetty

hiilineutraali ohra tulee Setälä-Eerolan tilalta. Kyseessä on maailman ensimmäinen uudistavasti viljellystä ohrasta valmistettu Vodka. Onpa tila tunnettu jopa telkkarista Atrian mainoksesta.

Tilalla on haluttu panostaa siihen, että he voivat osaltaan tehdä töitä sen eteen, että maaseutu tulee tunnetuksi, eivätkä ihmiset vieraantuisi maatiloista ja ruoan alkulähteistä. He ovatkin olleet avoimin ovin

mukana erilaisissa avointen ovien päivissä ja järjestäneet sinne ohjelmaa. Kävijöitä parhaimmillaan piipahtanut päivässä yli 400. Heille tehdään myös paljon vierailuja, jolloin tämä pariskunta ottaakin ryhmiä

lämpimästi vastaan.

Jari Eerola on myös kansainvälisesti kysytty puhuja ja erittäin miellyttävää hänen kertomistaan onkin kuunnella. Uudistavasta viljelystä, eläinten hyvästä hoidosta ja maatilojen merkityksestä lähiruoan tuotantoon ja luonnon hyväksi voisi keskustella tuntikausia.

Matkailuyrittäjäksi vahingossa

Tämä tila ei uinu talvellakaan, koska omien sanojensa mukaan, "heistä tuli matkailuyrittäjiä ihan vahingossa", kun heitä pyydettiin ottamaan saksalaisia turisteja vastaan. Toiveena olisikin, että Tuuloksen yrittäjät voisivat yhdistää voimansa ja esitellä tätä maailman parasta pitäjäämme myös turisteille. Minä todella ymmärrän tämän potentiaalin, mitä kaikkea kokemista Tuuloksessa turisteille riittääkään, joten ottakaa hyvät ihmiset yhteyttä Jari Eerolaan ja tehdään tästä maailman paras paikka asua, mutta myös turisteille vierailla!

Selvisipä sellainenkin juttu, että Tuulos.fi sivustosta kiittäminen on Jari Eerolaa, jonka idea tämä alunperin oli, kun hän mietti pitäjämme ja sen yrittäjien markkinointia.

Kannattaa tutustua vielä tarkemmin: https://www.setala-eerola.fi/

Tuulosterveisin, Maria

> Palvelun tuottaa WebArt.Fi >

Tuulosen digihistoriaa
Pannujärven suojelu
Tuuloksen Kirjasto
Herkkumaa osti
Tuuloksen Kyläkummit
Leander neuvoo
Tue Tuulos-Lammi pitäjämarkkinointia >
Tuulos-Lammi Uutiskirje 40K >>

Tuulos-Lammi Digietu

Tuulos-Lammi yrittäjien Digietu -50% alennus kaikesta Digituotannosta toistaiseksi... Netsivut edulla alkaen 450 €

Tuuloksen Tarinat

Uutisnostot

Tuulos.Fi uutiskirje lähetetään 2-3 kertaa kuukaudessa kaikkiaan noin 40K:n

Helsinki-Hämeenlinna-Tampere yritysrekisteriin 3.000 erissä.

Voittaja
Heta Vaappu

Vahingossa matkailuyrittäjäksi

TuulosRievän tulen hehku ja lämpö lumoaa

Legendaarinen Kapakanmäki

Henkilökuva

Kari Kaloinen

MLL:n perhekahvila ja liikkari veivät mukanaan

Ilmoitusalue 1

Paikka yrityksen ilmoitukselle 1 kk kerrallaan

Ilmoitusalue 2

Paikka yrityksen ilmoitukselle 1 kk kerrallaan

Shoppaile ja Nauti

Tuuloksen yritys, yhteisö ja yhdistys saa oman nimen & linkin yrityslistaukseen ilmaiseksi.

PUKEUTUMINEN

Butik P

Eräkolmio

Finlayson PopUp

Pollarin Paja

Pop Up Tuulonen

SE Nahkapuoti

Voglia & Nosh Pop up

RAVINTOLAT

Baari LaidunBää-ää-ri

Hesburger Tuulos

Kotipizza

Laurell Tuulonen

Neste Tuulos

Ravintola Onur

Sirin Lounasravintola

VAPAA-AIKA

Audiokirppis

Frisbeegolf Tuulosen puistofrisbeegolf

Hetan vaappu

Kokous ja Sauna

Lasten leikkipaikka

Pop Up Tuulonen

Puutarhamyymälä Kukkien Kutsu

Vapaa-ajan Tuulonen

JA VIELÄ JOTAIN MUUTA

Kapakanmäki

Metsälän tila

Tutustu Tuulokseen ja Nauti!

Tuulos.Fi Etu Yrittäjille -50%

Tuuloksen yrittäjät saavat pysyväisetuna -50% alennuksen kaikista WebArt.Fi digipalveluista;

Netsivustot, somet, sisältöylläpito, digimainokset, uutiskirjeet etc...

Hyvään elämään

PÄIVÄKODIT

Kolme viihtyisää päiväkotia asumislähiöissä - Lammin päiväkoti, Melukylän päiväkoti ja Tuuloksen päiväkoti

KOULUT - LUKIO

Kaksi pientä ala-astetta ja lukio - Hakalan koulu, Tuuloksen koulu, Lammin lukio

APTEEKIT

Apteekkipalvelut Lammilla ja Tuuloksen kauppakeskuksessa hoitaa Lammin Apteekki

TERVEYSPALVELUT

Terveyspalvelut toimivat

läheisen Lammin terveys-asemalla josta löytyvät kaikki tärkeimmät alan 

palvelut.

KIRJASTOT

Kaksi kirjastoa asumislähiöissä: Lammin kirjasto ja Tuuloksen kirjasto

Lomalle & Majoitu

Herkuttelmaan

Tutustu

"Me ollaan Kasper, Jesper ja Joonatan - Meillä voit ratsastaa tai silitellä

"Mä olen Nasu ja minua voi ihastella vaikka kuinka paljon... tykkään olla ihailtavana

"Olen Päkä ja aika pieni vielä, mutta innolla kasvan suureksi

"Meitä on Setälä-Eerolan tilalla paljon ja ollaan pitäjän komeimmat

"Mulla ei ole vielä nimeä ja odottelen tässä jos jonkun kotiin pääsisi... syömään"

Työt ja Tekijät

Tuulos.Fi markkinoinnin sponsoroivat:

Tue Tuulos-Lammi pitäjämarkkinointia

Tuulos - Lammi pitäjämarkkinointia toteutetaan pitkälti talkoovoimin. Tuo yrityksesi mukaan kattamaan sivuston kustannuksia ja mahdollistamaan Tuuloksen ja Lammin vetovoimaa perheille, yrityksille ja vieraille.

Tuulos.Fi Pitäjämarkkinointi

Olen Maria Karjalainen ja Tuulos.Fi Pitäjämarkkinoinnin sisällöntuottaja. Toiveenamme on saada aikaan pöhinää ja sutinaa Tuulokseen vieläkin enemmän & erityisesti ulkopaikkakuntalaisten suuntaan. Tuulos on superpaikka perheelle ja kerrotaan yhdessä tästä aivan jokaiselle ympäri maan. 

Tule mukaan ja lähetä infoa yrityksen toiminnasta, tapahtumista, yhteisöllisyydestä ja kaikesta kivasta, mita Tuuloksessa puuhataan - Ja kuvat olisi erittäin hauska lisä.

Iloisin terveisin, Maria Karjalainen

maria@webart.fi