Tuulos-Lammi seurakunta

Tuuloksen Tarinat

    

Pitäjämarkkinoinnista tärkeä harrastus

 

Lähdin Tuulos.Fi projektiin sisällöntuottajaksi reilun puolisen vuotta sitten, kun pitäjämarkkinoinnin sivusto oli juuri alkutaipaleella. Tällöin vielä kumpikaan, perustaja Pekka Lyly tai minä, emme tienneet mitä sivustosta tulee. Oli vain tahtotila markkinoida Tuulosta ja sittemmin Lammia Ydin-Hämeen pitäjinä. Kannustajina meillä oli pitäjien arvovaltaisia vaikuttajia, mikä lisäsi uskoa siihen, että tämä on hyvä juttu. Alkuun ajatus vain oli, että Tuulosta pitää tehdä tunnetuksi ja viestittää koko suomelle pitäjän erinomaisuudesta, jotta tänne saadaan asukkaita, mökkiläisiä ja turisteja. Tavoitteena myös turvata palvelut Tuuloksessa ja tietenkin palvella samalla paikallisia. Sittemmin mukaan tuli myös Lammi, joka on ollut Tuuloksen rakas ”sisarpitäjä” kautta historian.

 

Roolini on ollut kirjoittaa tuulos.fi -uutisia. Esitellä paikallisia yrityksiä, henkilöitä ja tapahtumia, mikä uutena pitäjän asukkaana teki todella perheestämme ”Tuuloslaisia”, eli tulimme tutuksi ja mukaan lämpimään  yhteisöllisyyteen. Innostus lähteä mukaan oli myös kiinnostusta tutustua alanvaihtajana digimaailmaan ja uutena asukkaana paikallisiin ihmisiin. Ja on sanottava, että matka on ollut mahtava – voisipa kiteyttää, että pelkkää positiivisuutta ja yhteisöllisyyttä on tullut vastaan jokaisen artikkelin tiimoilta eli myös pitäjien yritykset ja ihmiset ovat halunneet kertoa oman tarinan.

 

Tuuloksen ja Lammin pitäjistä voisi kirjoittaa blogia ”yötäpäivää”, sillä niin paljon tapahtuu ja yhteisöllisyys vain työntää lisää jutunaiheita. Eli henkireikä perheestä ja kotiäidin arjesta on muuttumassa omaksi uudeksi ammatiksi. Uusi matka on alussa ja opiskelen digiä, mutta into ja erityisesti jokaisen uutisen, päivityksen ja yrityksen markkinoinnin saama näkyvyys koukuttaa – visittuulos.fi ja visitlammi.fi -sivustolla on jo nyt käynyt parhaimmillaan lähes 800 netvierasta päivässä.

 

Uteliaana ja sosiaalisena ihmisenä tämä työ on ollut minulle todella antoisaa! On ollut erittäin mielenkiintoista tutustua kaikkiin kohtaamiini ihmisiin ja tutustua erilaisiin yrityksiin, kuin lisäksi blogien kautta saada myös pitäjiemme pienistä yrityksistä viestiä digimaailmaan. Digi on pitäjien mahdollisuus, jota ei useinkaan ymmärretä - Tuulos ja Lammi ovat upeita pitäjiä elää ja asua, mutta ilman markkinointia meistä ei suuri maailma tiedä yhtään mitään.

 

Tule mukaan tekemään juttuja

 

Nyt Tuuloksen ja Lammin, kenties myös Hauhon, alueelta toivottaisiin löytyvän lisää ”blogitoimittajia”, jotka hyppäisivät pitäjämarkkinoinnin kentälle ja nostaisi esiin oman kotipitäjän huippuja – ihmisiä, yrityksiä, tapahtumia ja myös vähän kevyempää kerrontaa. Kun tiedän, että oman aikani riittämättömyys on jo este visittuulos.fi ja visitlammi.fi -sivustojen uutisoinnille, olisimme iloisia saadessamme mukaan myös muita kirjoittajia – omaa kotipitäjää kannattaa aina markkinoida.

 

Siis onko sinulla sana hallussa ja vieläpä utelias mieli? Onko sinulla monta tarinaa kerrottavana tai ideaa mistä tulisi kirjoittaa – mikä on parasta pitäjissämme? Jos, niin pienellä ”kynnyksellä” kerro ja jutellaan, miten tulisit mukaan – täysin oman aikataulun puitteissa ilman mitään ”kellokorttia” tai pakkoa.

 

Ja muistetaan, että jos pitäjien ihmiset ”eivät itse nostaa häntää”, ei sitä tee kukaan mukaan!

 

Tuulos-Lammi terveisin,

 

Maria Karjalainen

maria@webart.fi

 

Visittuulos.fi - Visitlammi.fi

 

Pekka Lyly

pekka@lyly.fi
0400815111

 

  

Uutisnostot

Tuulos.Fi uutiskirje lähetetään 2-3 kertaa kuukaudessa kaikkiaan noin 40K:n

Helsinki-Hämeenlinna-Tampere yritysrekisteriin 3.000 erissä.

Voittaja
Heta Vaappu

Vahingossa matkailuyrittäjäksi

TuulosRievän tulen hehku ja lämpö lumoaa

Legendaarinen Kapakanmäki

Henkilökuva

Kari Kaloinen

MLL:n perhekahvila ja liikkari veivät mukanaan

Ilmoitusalue 1

 

Paikka yrityksen ilmoitukselle 1 kk kerrallaan

Ilmoitusalue 2

 

Paikka yrityksen ilmoitukselle 1 kk kerrallaan

Shoppaile ja Nauti

Tuuloksen yritys, yhteisö ja yhdistys saa oman nimen & linkin yrityslistaukseen ilmaiseksi.

PUKEUTUMINEN

Butik P

Eräkolmio

Finlayson PopUp

Pollarin Paja

Pop Up Tuulonen

SE Nahkapuoti

Voglia & Nosh Pop up

 

 

RAVINTOLAT

Baari LaidunBää-ää-ri

Hesburger Tuulos

Kotipizza

Laurell Tuulonen

Neste Tuulos

Ravintola Onur

Sirin Lounasravintola

 

 

VAPAA-AIKA

Audiokirppis

Frisbeegolf Tuulosen puistofrisbeegolf

Hetan vaappu

Kokous ja Sauna

Lasten leikkipaikka

Pop Up Tuulonen

Puutarhamyymälä Kukkien Kutsu

Vapaa-ajan Tuulonen

 

 

JA VIELÄ JOTAIN MUUTA

Kapakanmäki

Metsälän tila

Tutustu Tuulokseen ja Nauti!

 

 

 

Tuulos.Fi Etu Yrittäjille -50%

      

Tuuloksen yrittäjät saavat pysyväisetuna -50% alennuksen kaikista WebArt.Fi digipalveluista;

Netsivustot, somet, sisältöylläpito, digimainokset, uutiskirjeet etc...

 

Lammin

seurakunta

Lammin kirkko, Katariinantie 2

Lammin kappeli, Katariinantie 2

Lammin seurakuntatalo, Katariinantie 2

Leirikeskus, Leiritie 77

Postinumero 16900 Lammi

Tuuloksen

alueseurakunta

 

Tuuloksessa kirkko, Kirkkokuja 27

Tuuloksen seurakuntakeskus, Pappilantie 15

Tuuloksen pihatupa, Pappilantie 17

Postinumero 14840 Tuulos

Herkuttelmaan

Tutustu

"Me ollaan Kasper, Jesper ja Joonatan - Meillä voit ratsastaa tai silitellä

"Mä olen Nasu ja minua voi ihastella vaikka kuinka paljon... tykkään olla ihailtavana

"Olen Päkä ja aika pieni vielä, mutta innolla kasvan suureksi

"Meitä on Setälä-Eerolan tilalla paljon ja ollaan pitäjän komeimmat

"Mulla ei ole vielä nimeä ja odottelen tässä jos jonkun kotiin pääsisi... syömään"